20-vuotias Jarkko on ostanut jo 4 sijoitusasuntoa

Sijoittaminen kiinnostaa monia nuoria, mutta harva 20-vuotias on yhtä rohkea ja eteenpäinpyrkivä asuntosijoittamisessa kuin Jarkko Salo. Alle vuodessa hän on jo ostanut neljä sijoitusasuntoa B7Asunnoilta. Mikä on hänen salaisuutensa?

Jarkko Salo on 20-vuotias espoolainen, kotoisin alunperin pieneltä paikkakunnalta. Pienen paikkakunnan juuret ovat kuitenkin antaneet hänelle halun edistää omaa taloudellista asemaansa ja muuttamaan pääkaupunkiseudulle. Näitä tavoitteita Jarkko onkin päässyt edistämään erityisesti aloitettuaan asuntosijoittamisen noin vuosi sitten.

”Yksi myyjä, monta asuntoa”

Moni saattaa ihmetellä, kuinka vain 20-vuotias kauppatieteiden opiskelija ja yrittäjä on päässyt tilanteeseen, jossa hän omistaa jo neljä sijoitusasuntoa. Jarkolle yksi ratkaiseva tekijä on ollut B7Asuntojen tarjoama läpinäkyvyys ja luottamus.

Kun on yksi myyjä kaikissa asunnoissa, niin on helppo kysyä kaikista ostetuista kohteista kerralla”, Jarkko kuvailee. B7Asunnot on onnistunut tekemään asuntojen ostosta helppoa ja mukavaa. “Apua on aina tarjolla myös asuntokauppojen jälkeenkin. B7Asunnot eivät ole välittäjä, vaan he myyvät vain itse omistamiaan sijoitushuoneistoja. He eivät ole perinteinen toimija joka katoaa, kun kaupat on tehty, vaan tarjoavat tukea jatkuvasti ja ilmaiseksi asiakkailleen sekä ovat aina tavoitettavissa”, Jarkko perustelee valintaansa.

Hajautus on valttia

Vaikka Jarkko on nuori, hänellä on selkeä strategia hajauttamiselle. Sen sijaan, että hän olisi ostanut useita huoneistoja yhdestä taloyhtiöstä, hän on hajauttanut sijoituksiaan. ”On ollut mukava aloittaa ostaen 1-2 huoneistoa useammasta taloyhtiöstä”, hän kertoo. “Kun asuntoja on monta, ei kaikki riski kohdistu vain yhteen sijoitukseen”, Jarkko jatkaa.

Huolenpitopalvelu tuo vapautta

Jarkko ymmärtää, että vaikka hän pitää kovasti asuntosijoittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä, on elämässä muitakin tärkeitä asioita. Monen asuntosijoittajan tapaan, on myös Jarkko hyvin kiireinen jo valmiiksi muiden asioiden osalta, eikä aikaa aina riitä asuntosijoittamiseen liittyviin asioihin, kuten vuokrahallintaan. Jarkko onkin valinnut B7Asuntojen huolenpitopalvelun kaikkiin sijoitushuoneistoihinsa. Se antaa hänelle vapauden keskittyä muihin asioihin, kuten opintoihin, yrittäjyyteen ja työhön. B7Asuntojen huolenpitopalvelu on tällä hetkellä kaikille B7Asuntojen asiakkaille ensimmäisen vuoden ajan ilmainen ja sisältää vuokrahallinnan sekä tarjoaa apua niin remonttien kilpailutukseen kuin myös itsensä edustamiseen taloyhtiön yhtiökokouksissa.

Jarkko aloitti jo nuorena

Vaikka Jarkko aloitti sijoittamisen heti 18-vuotta täytettyä, kiinnostus siihen oli herännyt jo sitäkin aiemmin. ”Luulin alun perin, että tarvitsee kymmeniä tuhansia euroja omaa rahaa aloittaakseen asuntosijoittamisen,” Jarkko muistelee. Hän on kuitenkin osoittanut, että intohimo ja tiedonjano ovat avaimia menestykseen.

Jarkko on tehnyt tarkat laskelmat ja harkitut päätökset, mutta myös hyödyntänyt verkostojaan. Hän on jutellut useiden sijoittajien kanssa, hakenut neuvoja ja rakentanut vahvan suhteen pankkiinsa. Kuten hän itse sanoo, ”Yksi tärkeimmästä asuntosijoittajan kaverista onkin nimenomaan pankit.”Vaikka Jarkko on hankkinut useita sijoitusasuntoja, hän nauttii myös osakesijoittamisesta. Kuitenkin, kuten hän toteaa, ”sijoitusasunnoista olen saanut paljon tasaisempaa tuottoa.” ”Yhdistämällä osakesijoittamisen asuntosijoittamiseen, voi osakkeilla saada pahan päivän puskurin, joka myös tuottaa lisää rahaa”, Jarkko jatkaa.

Hän näkee asuntosijoittamisessa myös muuta kuin pelkästään tulon lähteen. Asuntosijoittajat ovat tärkeässä roolissa asuntomarkkinoilla koska he tarjoavat koteja niille, joilla ei ole halukkuutta tai mahdollisuuksia hankkia nykyisessä elämäntilanteessa omaa asuntoa. Jarkolle on tärkeää, että vuokralaisen toivomuksia kuunnellaan ja että vuokralaista palvellaan hyvin. Tämän asenteen hän uskoo palvelevan myös asuntosijoittajaa pitkällä aikajänteellä. Tyytyväiset vuokralaiset pysyvät yleensä pitempää huoneistossa ja pitävät huoneistosta parempaa huolta.

Mitä seuraavaksi?

Vaikka monelle neljä sijoitusasuntoa alle vuodessa voisi olla jo unelman täyttyminen, Jarkolla on suurempia suunnitelmia. ”Tällä hetkellä tähtäimessä on asuntojen flippaustoiminnan aloittaminen ja oman yritystoiminnan laajentaminen” hän paljastaa. Jarkon yritystoiminta ei suoranaisesti liity asuntosijoittamiseen, vaan enemmänkin muiden yrityksien auttamiseen markkinoinnin, nettisivujen ja hakukoneoptimoinnin osalta. 

Jarkon tarina on inspiroiva esimerkki siitä, että nuorella iällä, oikealla asenteella ja hyvillä kumppaneilla, kuten B7Asunnot, voi saavuttaa merkittäviä askelia asuntosijoittamisen saralla.

Haluatko sinäkin aloittaa asuntosijoittamisen? – Me autamme!

Lue myös

Asuntosijoittaminen ja korkojen nousu

Asuntosijoittaminen on yksi suosituimmista sijoitusmuodoista Suomessa, ja korkojen nousun myötä moni pohtii nyt tilanteen vaikutusta sijoitustoimintaan. Verohallinnon mukaan vuonna 2021 Suomessa oli 308 000 asuntosijoittajaa,

Lue lisää »