Korkoa korolle -ilmiö on yksinkertainen, mutta tehokas tapa kasvattaa säästöjä ja lisätä niiden arvoa pitkällä aikavälillä. Korkoa korolle tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että säästetyn pääoman lisäksi myös jo kertyneestä korosta kertyy korkoa, mikä kasvattaa saamaasi kokonaiskorkoa vuosi vuodelta. Korkoa korolle -ilmiö on erityisen merkittävä pitkän aikavälin sijoittamisessa, sillä koron kerryttässä korkoa, säästöjen arvo kasvaa eksponentiaalisesti ajan myötä. Esimerkiksi 1 000 euron sijoitus 7 % vuosikorolla tuottaa vuoden kuluttua 1 070 euroa, kun taas 10 vuoden kuluttua summa on kasvanut jo 1 967 euroon.
Korkoa korolle -ilmiön ymmärtäminen on erityisen tärkeää sijoittajille, sillä se auttaa tekemään parempia päätöksiä. Jos haluat kasvattaa säästöjäsi pitkällä aikavälillä, on korkoa korolle -ilmiö yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka sinun kannattaa ottaa huomioon.
Alla olevalla laskurilla pääset kokeilemaan käytännössä, kuinka sijoituksesi kasvaa korkoa korolle -ilmiön avulla tulevaisuudessa.
Vuosi | Alkuperäinen sijoitus | Vuosittainen sijoitus | Kokonaissijoitus | Koron määrä | Kokonaiskorko | Sijoituksen tulevaisuuden arvo |